Halun ja vihan väri

Katso Caravaggion Epäilevää Tuomasta (1601-2) tai Muusikoita (1595). Tummasävyisissä maalauksissa näet, kuinka punaiset kankaat hehkuvat hurmeenpunaista lämpöä. Kultakauden menestyneimmillä maalareilla oli varaa käyttää kalleinta punaista pigmenttiä, joka oli yhtä loistokas, kuin maalamansa ylhäimistön valtaa ja vaurautta symboloivat vaatteet. Renesanssin maalareiden sekoitellessa öljyihinsä puhdasta karmiinipigmenttiä, kokenillia, karmiinipunaiseksi värjätyn silkin arvo saattoi olla laskettavissa painonsa määrällä kultaa.
Karmiininpunainen väri saatiin, niin kankaisiin kuin maalauksiinkin, murskaamalla värijauheeksi Opuntia-kaktuksissa asuvia muutaman millin pituisia Dactylopia-suvun kirvoja, pieniä loiseläimiä. Karuja ja viheliään piikikkäitä kaktuspeltoja kirvoineen löytyy edelleen Kanarian saarilta, sekä niiden alkuperäisestä kotimaastaan Meksikosta. Työlään kasvatus- ja keräystyön vuoksi kokenillipigmenttiä käytetään nykyään enää rajoitetusti, luonnonvärjäyksessä ja elintarvikkeissa. Muutamia satoja vuosia taaksepäin, ennen teollisten väriaineiden syntyä, kokenillin merkitys oli toinen. Ennen Euroopan teollista vallankumousta Dactylopious coccus – kokenillikirva, oli piskuisesta koostaan huolimatta maailmanpolitiikan keskeisimpiä eläimiä.
Värikkään tuholaisen tarina alkoi jo satoja vuosia ennen ajanlaskua, Etelä-Amerikan intiaanien käyttäessä murskattuja hyönteisiä maalaamiseen ja värjäämiseen. Atsteekkien keisari Montezuma oli mieltynyt karmiininpunaiseen ja käytti kokenillikivoja valuutan tavoin, joita keräämällä meksikolaiset saattoivat maksaa veroja hallitsijalleen. Väri ei ollut sitä kasvattaville meksikolaisillekaan yksinkertaisesti saatavilla, piikikkäiltä kaktuspelloilta oli kerättävä 150 000 kappaletta kokenillikirvoja, jotta saatiin yksi kilo väripigmenttiä.
Eurooppaan kokenillin esittelivät konkistadorit, jotka toivat sitä mukanaan Meksikosta kullan ja hopean rinnalla. Kasveja ja maa-aineksia sekoittamalla ei pystytty lähimainkaan siihen intensiteettiin, mitä kokenilli tarjosi. Se oli yksinkertaisesti kauneinta punaista väriä, mitä Euroopassa oli koskaan nähty. Ja espanjalaiset ymmärsivät värin merkityksen, hallinnoivat sitä, monopoli karmiininpunaiseen ulottui koko maailmaan, pigmenttiä kuljetettiin Euroopasta Aasiaan, sitä kantoivat yllään kaikki, kellä siihen oli varaa. Vuonna 1587 espanjalaiset lähettivät laivoillaa 65 tonnia kokenillia Meksikosta Espanjaan. Melkein kymmenen miljardia kirvaa.

Eurooppalaiset valtiot himoitsivat pigmenttiä. Vaikka he lähettivät vakoojiaan, työllistivät tiedemiehiään, ryöstivät espanjalaisten laivoja, he eivät pystyneet päättelemään edes, oliko pigmentti peräisin kasvista vai eläimestä. Huhuttiin matomarjoista, eläimen ja kasvin risteymistä, joka osaltaan

vain lisäsi kiihkoa syvää mystistä väriä kohtaan. Antonie van Leeuwenhoek, mikrobiologian pioneeri, oli hetken aikaa vakuuttunut kokenillin olevan peräisin kasvin siemenistä, kunnes huolellisen tarkastelun jälkeen tajusi marjamaisen muodon olevankin hyönteisen ruumis.

Kokenillista kiinnostui myös ruotsalainen biologi Carl Von Linné, jonka aikaan eliölajien keskinäiset sukulaisuussuhteet olivat pitkälti hämärän peitossa. Tiedettiin jo, että kokenilli saadaan kasveissa elävistä hyönteisistä, mutta hyönteisten lisääntymisestä ei tiedetty mitään. Luonnontutkijat eivät olleet onnistuneet edes näkemään lajin uroksia. Tai he eivät osanneet erottaa naaraan pulleasta muodosta täysin poikkeavaa siivekästä hyönteistä uroskirvaksi. Von Linne työskenteli eläin- ja kasvilajien taksonomisen luokittelun parissa ja lähetti vuonna 1755 opiskelijansa Daniel Rolanderin hankkimaan näytteitä kokenillikaktuksista. Rolander onnistui salaperäisessä tehtävässään ja lähetti suuren Opuntia kaktuksen asukkaineen Linnealle Uppsalaan tutkittavaksi. Lähetyksen vastaanottanut kokenillista ja kirvoista tietämätön puutarhuri kauhistui eksoottisen kasvin vallanneista hyönteisistä ja puhdisti sen perusteellisesti ennen Linnean saapumista paikalle. Kirvat menehtyivät, kaktus säilyi. Omaelämänkerrassaan Linnea kertoo kärsineensä onnettoman sattumuksen seurauksena pahoista migreeneistä. Hieman tämän välikohtauksen jälkeen kokenillin valtakausi tuli päätökseen muuallakin kuin Uppsalassa, teollisten väriaineiden valloittaessa markkinoita 1800-luvulla, aikaan jolloin William Turner maalasi hehkuvan punaiset auringonlaskunsa vielä näiden hyönteisten verellä.

Kirjallisuus:

Greenfield-Butler, Amy: A Perfect Red. Harper Perennial, New York 2004.
Carmella Padilla: A Red Like No Other: How Cochineal Colored the World, Skira Rizzoli, 2015 John Ellis, An account of the male and female Cochineal Insects (c. 1762) http://linnean- online.org/161434/

Using Format