Halun ja vihan väri (in finnish)

(Julkaistu Niin&Näin–filosofisessa aikakauslehdessä Värit–teemanumerossa 2018)

Katso Caravaggion Epäilevää Tuomasta (1601–1602) tai Muusikoita (1595). Tummasävyisissä maalauksissa näet, kuinka kankaat hehkuvat hurmeenpunaista lämpöä. Renessanssi- ja barokkiajan menestyneimmillä maalareilla oli varaa käyttää kalleinta punaista pigmenttiä, joka oli yhtä loistokas kuin maalaamansa ylhäisön valtaa ja vaurautta symboloivat vaatteet. Maalareiden sekoitellessa öljyihinsä puhdasta karmiinipigmenttiä, kokenillia, karmiininpunaiseksi värjätyn silkin arvo saattoi olla laskettavissa painonsa määrällä kultaa. 

Kankaisiin ja maalauksiin karmiininpunainen väri saatiin murskaamalla värijauheeksi opuntiakaktuksissa asuvia muutaman millimetrin pituisia Dactylopius-suvun kirvoja, pieniä loiseläimiä. Karuja ja viheliään piikikkäitä kaktuspeltoja kirvoineen löytyy edelleen Kanariansaarilta sekä niiden alkuperäisestä kotimaasta Meksikosta. Työlään kasvatus- ja keräystyön vuoksi kokenillipigmenttiä käytetään nykyään enää rajoitetusti luonnonvärjäyksessä ja elintarvikkeissa. Muutamia satoja vuosia sitten, ennen teollisten väriaineiden syntyä, kokenillin merkitys oli suurempi: Dactylopius coccus -kokenillikirva oli piskuisesta koostaan huolimatta maailmanpolitiikan keskeisimpiä eläimiä.

Värikkään tuholaisen tarina alkoi jo satoja vuosia ennen ajanlaskua Etelä-Amerikan intiaanien käyttäessä murskattuja hyönteisiä maalaamiseen ja värjäämiseen. Atsteekkien keisari Montezuma oli mieltynyt karmiininpunaiseen ja käytti valuuttana kokenillikirvoja, joita keräämällä meksikolaiset saattoivat maksaa veroja hallitsijalleen. Väri ei ollut sitä kasvattaville

meksikolaisillekaan yksinkertaisesti saatavilla, sillä piikikkäiltä kaktuspelloilta oli kerättävä 150 000 kokenillikirvaa, jotta saatiin yksi kilo väripigmenttiä. Eurooppalaisille kokenillin esittelivät konkistadorit, jotka toivat sitä mukanaan Meksikosta kullan ja hopean rinnalla. Kasveja ja maa-aineksia sekoittamalla ei pystytty lähimainkaan siihen intensiteettiin, mitä kokenilli tarjosi. Se oli yksinkertaisesti kauneinta punaista väriä, mitä Euroopassa oli koskaan nähty. Espanjalaiset ymmärsivät värin merkityksen ja hallinnoivat sitä. Monopoli karmiininpunaiseen ulottui koko maailmaan. Pigmenttiä kuljetettiin Euroopasta Aasiaan, ja sitä kantoivat yllään kaikki, joilla siihen oli varaa. Vuonna 1587 espanjalaiset lähettivät laivoillaan 65 tonnia kokenillia eli melkein kymmenen miljardia kirvaa Meksikosta Espanjaan.

Euroopan muut valtiot himoitsivat pigmenttiä. Vaikka he lähettivät vakoojiaan, työllistivät tiedemiehiään ja ryöstivät espanjalaisten laivoja, he eivät pystyneet edes päättelemään, oliko pigmentti peräisin kasvista vai eläimestä. Huhuttiin matomarjoista, eläimen ja kasvin risteymistä, mikä osaltaan vain lisäsi kiihkoa syvää mystistä väriä kohtaan. Antonie van Leeuwenhoek (1632–1723), mikrobiologian pioneeri, oli hetken aikaa vakuuttunut kokenillin olevan peräisin kasvin siemenistä, kunnes huolellisen tarkastelun jälkeen tajusi marjamaisen muodon olevan hyönteisen ruumis.

Kokenillista kiinnostui myös ruotsalainen biologi Carl von Linné (1707–1778), jonka aikaan eliölajien keskinäiset sukulaisuussuhteet olivat pitkälti hämärän peitossa. Tiedettiin jo, että kokenilli saadaan kasveissa elävistä hyönteisistä, mutta hyönteisten lisääntymisestä ei tiedetty mitään. Luonnontutkijat eivät olleet onnistuneet edes näkemään lajin uroksia. Tai he eivät osanneet erottaa naaraan pulleasta muodosta täysin poikkeavaa siivekästä hyönteistä uroskirvaksi. Linné työskenteli eläin- ja kasvilajien taksonomisen luokittelun parissa ja lähetti vuonna 1755 opiskelijansa Daniel Rolanderin (1722–1793) hankkimaan näytteitä kokenillikaktuksista. Rolander onnistui salaperäisessä tehtävässään ja lähetti suuren opuntiakaktuksen asukkaineen Linnélle Uppsalaan tutkittavaksi. Lähetyksen vastaanottanut kokenillista ja kirvoista tietämätön puutarhuri kauhistui eksoottisen kasvin vallanneista hyönteisistä ja puhdisti sen perusteellisesti ennen Linnén saapumista paikalle. Kirvat menehtyivät, kaktus säilyi. Omaelämänkerrassaan Linné kertoo kärsineensä onnettoman sattumuksen seurauksena pahoista migreeneistä. 1800-luvulla kokenillin valtakausi tuli päätökseen muuallakin kuin Uppsalassa teollisten väriaineiden valloittaessa markkinoita. J. M. W. Turner (1775–1851) maalasi hehkuvan punaiset auringonlaskunsa vielä näiden hyönteisten verellä.


Using Format